Mitä tuholaiset ovat?
Tuholaisiksi voidaan laskea kaikki eläinmuodot jotka aiheuttavat joko fyysistä tai esteettistä haittaa ihmisille niin asuinrakennuksissa, pihamaalla tai teollisuudessa. Suomessa kotitalouksien yleisimpiä tuholaisia ovat niin sokeritoukat, turkiskuoriaiset kuin jyrsijätkin. Yleensä tuholaiskannan tarvitsee kasvaa suureksi ennenkuin niistä tulee ihmiselle haitallisia. Tässä tapauksessa niiden hävittäminenkin muodostuu vaikeaksi ja on suositeltavaa ottaa yhteyttä alan ammattilaiseen.
Mistä tuholaiset tulevat?
Monet pahimmista elintarvikkeiden tuholaisista ovat alkunperin ulkomailta kotoisin, mutta ne ovat päässeet maassamme pysyvästi pesiytymään erilaisiin tuotantolaitoksiin ja varastoihin. Näistä ne saattavat kulkeutua tuotteiden ja pakkausmateriaalien mukana kaupan eri portaiden kautta aina kuluttajan kotiin saakka. Useiden tuholaislajien yksilöitä kulkeutuu jatkuvasti lisää maahamme tuontitavaroiden mukana. Vähittäiskauppa toimii usein vain välirenkaana tässä kiusallisessa ketjussa. On myös paljon lajeja jotka ovat täysin luonnonvaraisia maassamme ja kulkeutuvat kotiin ja yrityksiin aivan luonnollista reittiä eli lentämällä tai muulla tavalla kulkeutumalla sisätiloihin ulkotiloista.
Miten tunnistan tuholaiset?
Tuholaiset on helpoin tunnistaa tuntomerkkien perusteella. Tunnistuskaavion avulla sinun on helppo tunnistaa eri tuholaiset.
